Jasmike

Jasmike

torstai 6. tammikuuta 2022

Leppoisaa loppiaista

Nurmijärvellä on näin tammikuun alussa vielä aika vähän lunta, ehkä 15 cm. Kovia pakkasia silti on riittänyt. Enkö vain unohtanut kesällä ostamani lumpeen sitten ämpäriin, joka oli tarkoitus upottaa lampeen tai puroon. Ajattelin että niin se voisi selvitä talvesta. No nyt ei varmaan selviä. Pakkaset pääsivät yllättämään, arvelin että vielä tulee loskakelit.

Kesän se vietti kyllä tässä hauskassa altaassa, jonka sain vuosi sitten joululahjaksi. Keräilin siihen muun vihreän juuri tuosta purosta joka tontinreunassamme juoksee. Rentukkaa, jotain heinää ja yksi vehka tms. Ne kyllä viihtyivät, lummekin kasvatti lehtiä mutta ei kukkinut. En tuota suihkulähdettä pitänyt koko aikaa päällä, lumme ei taida siitä oikein pitääkään.

Mukava kesänurkkaus olikin tämä, varjokin tuli tarpeeseen viime kesänä. Toivoin, että olisimme saaneet talon maalattua mutta se siirtyi kyllä nyt kesään 2022. Väri muuttuu hieman perinteisemmän keltaiseksi!



Viime talvena lintulautamme alla vieraili säännöllisesti tällainen partio rusakoita. Syksyllä näin rotan kävelevän keittiön ikkunan altamme, enkä ole laittanut isoa lintulautaa nyt ollenkaan. Siitä oravat valuttavat niin paljon siemeniä maahan. Tiaisille kyllä on oma tarjoilunsa. 

Rusakoistako vai tuosta rautaisesta kanilyhdystäkö innoitusta sain, mutta tuli kokeiltua myös lumiveistelyä =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti