Liljojen heinäkuu
Ei lämmin luita riko vai miten se nyt menee. Onneksi meillä on hyvä kaivo joten kasvihuoneen kasteluun riittää vettä, ja itseään pääsee uittamaan lähiseudun järvissä. Viidessä jo pulahdettu! Muu puutarha ei ole vielä näyttänyt kovasti kärsivän helteestä, eiköhän sitä vettäkin saada vielä.
Kasvihuoneen asukit lienee kärsivät hieman ylikuumuudesta, tomaatteihin ei kovin paljon uusia kukkia tule. Ensimmäiset kypsät jo syöty! Samettikukat ja viinirypäleet kukoistavat kyllä. Myös ulkopuolelle istuttamani Somerset Seedless pukkaa paria terttua =)
Pähkinäpuusta bongasin juuri tusinan verran pähkinöitä. Kivaa, vaikka tuskin viime kesäinen 20 cm toinen pähkinäntaimi vielä satoon vaikutti - josko ensi vuonna.
Varjopenkin isossa raidassa kirjosieppo otti omakseen uuden linnunpöntön, ja 30 cm päähän sen viereen oksanhaaraan oli rastas väsännyt oman heinäpesänsä. Ukonkellot (ei yhtään haittaa minua vaikka leviävät) kukkivat kauniisti yhdessä isotöyhtöangervon kanssa.
Puupioni teki ensimmäisen kukkansa, ihan hauskan näköinen. Ja viime kesänä Nummelasta ostamani marhanliljat Komet ja Russian morning kukkivat, tosin ikävästi liljakukot iskivät niihin, täytyy yrittää saada nirhattua niiden jälkeläiset.
Perinteisiä vaaleanpunaisia varjoliljoja nousee joka paikasta, ja pisimmästä piti ottaa oikein todiste, melkein 2 m on mittaa!
Kommentit
Lähetä kommentti