Kitkemisen zen

Kitkeminen ja talven jäljiltä risuuntuneiden puiden ja pensaiden karsinta voi ehkä kuulostaa ei niin mukavalta puutarhanhoitamiselta. Mutta on se! Minulla ainakin on nyt aivan zen-olo, rentoutunut ja iloinen mieli, kun tunnin ajan pään sisäinen juttelu on kuulostanut suunnilleen tältä:

”Oi sinäkin olet elossa siellä, otetaas vähän vuohenputkea pois ympäriltä niin kasvat oikein isoksi. Jos tänä keväänä muistaisikin lannoittaa kaikki kärhöt hyvin... Kylläpäs nyt lähteekin hyvin rikat juurineen, hus pois vain. Karhunjuuri on tehnyt pikku poikasia! Ne pitääkin siirtää muualle kasvamaan isoiksi. Ja kääpiömanteli ihan salaa kukkii täällä, otetaanpas esille.

Nyt näyttää syreenikin ihan erilaiselta kun on huonot oksat pois. Ja muhkuralepän muhkurat pääsee esille. Tuokin siementaimimänty tuossa, olkoon nyt vielä mutta karsin kyllä alaoksat pois. Jasmike kaipaa latvojen siistimistä, nips-naps. Ja koripaju huojuu jo noin korkeana, en ole huomannutkaan. Päärynäpuu ja isoin omenapuu aivan täynnä kukkia, samoin kaksi luumupuuta. Ja tuo villiomenakin kukkii! Pöriskääs nyt pörriäiset siellä että saadaan satoa.

Nokkosia riittää kyllä... hanskat pitäisi olla. Mutta näyttää olevan tulossa taas myös nokkosperhosia, syökää toukat syökää. Ruusukujakin selvisi talvesta, kaikki elossa, raivataanpas vähän valkopeippiä vähemmäksi, maahumala saa kyllä nyt kukkia ihan rauhassa tässä juurella.”

Vanhoja tulppaaneja ei ole noussut kuin yksittäisiä, nämä iloisen punaiset kukkivat nyt sentään pienenä ryppäänä ja parin päivän päästä aukeavat varmaan viime syksynä maahan kaivetut pari pussia.