Variegatat

Variegatat

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kasvihuoneelle antura

Mukavasti juuri ennen raesadekuuroa saatiin kasvihuoneen anturalaudoitus valmiiksi!


Seuraavana päivänä pyöri sementtimylly, ja kaikki kolme kottaria käytössä.


Sain hienon maalauspisteenkin sisätiloihin kun tuo kevätsää todella on ollut aika arvaamaton...



sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Ikkunapalapeli

Talon vanhat ikkunat on nyt kaivettu esille, mitattu ja palapeliä tehdään. Aloin laittamaan ikkunoita aakkosiin eri kokojen mukaan ja j-kirjaimeen asti taidettiin päästä.



Sitten suunnilleen-mittojen-mukaan paperista leikkelemään ja miettimään miten seinät rakennettaisiin!


Tomaatintaimet voivat hyvin, ja munakoisotkin itivät viimein.



maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kasvihuoneen perustuksia tehdään

Kasvihuoneen rakennus edistyy. Tänään tuli perustuksiin soraa, alle levitettiin maanrakennuskangas ja salaojaputkia. Tai C. ja naapurit levittivät, ihanat miehet kun käyttävät aikaansa minun tomaatintaimieni hyväksi *happy*. Soraa tulee vielä lisää, sitten aletaan harkkoperustuksia sommittelemaan.
Tällaisia pikkutaimia on jo työhuoneen eteläikkunalla:

Jättiverenpisara Blue Angel
Petunia Duo mix eli puna-valkoisia kerrottuja
Munakoiso Pinstripe
Tomaatit:
Cornabel
Fleurette
Cookie
Trilly
Pepe
Noire de Crimee

Lisäksi tilasin Kallen Kukkatarhalta muutamia runkotomaatteja ja kaikenlaista muuta jännää esikasvatettua - taimet noudetaan itse toukokuun puolenvälin jälkeen. Hinta 0,98 senttiä/kpl! Klikkailin mukaan ainakin melonin, maapähkinän ja ja ja...

Siemenpusseissa odottelevat vielä:
Kesäkurpitsa Sunburst
Kasvihuonekurkku Kiinalainen käärme
Sokerimaissi Golden Bantam

Kurkut ja maissit voisi kohta laittaa. Kävin puutarhamessuilla viikonloppuna, sieltä tarttui mukaan muutama daalianjuurakko ja kuusi marskinliljaa, valkoisia ja lohenvärisiä. Joskus olen niitä yrittänyt mutta eivät lähteneet, josko nyt. Niin ja ostin sieltä vitosella tällaisen kauniin lootankin! Metallikalusteet löysin samaten kasvihuoneen sisustukseksi aiemmin talvella Kasvihuoneilmiöstä.

Marskinliljoissa oli ainakin lupaavan suuret kasvupisteet, lämpimän ämpärikylvyn jälkeen ne pääsivät multaan.

Niin ja tori.fi:stä löysin muuten viikonloppuna edullisesti lasioven ja muutamia kapeita ikkunoita omien ikkunoiden lisäksi - aikamoinen palapeli on edessä, ikkunakokoja on ainakin kahdeksan erilaista.