Variegatat

Variegatat

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Syksy saa

Aikaisin tuli syksy tänne Uudellemaalle, pikkupakkasia ja kylmää on ollut. Kaunis ruska oli, ja varsin pitkä, ihan tarpeen näin kellojen kääntämisen jälkeisissä tunnelmissa, kun se pimeys tulee taas niin aikaisin. Ruskakuvia ei tullut otettua, mutta hämähäkinseitteja kuvasin eräänä aamuna kun sumuinen ilma niitä paljasti - ei ole hämähäkeistä ainakaan pulaa tällä seudulla!







Tänään sain pienemmät hedelmäpuut ja muut rusakonherkut suojattua verkoilla, ja nyt taitaa olla kaikki ruukutkin laitettuna talviteloille. Kokeilen josko runkoruusu talvehtisi kasvihuoneessa kumolleen multapetiin käännettynä. Ja rucola"pensaat" kiskoin tänään viimein pois, ja eiköhän sieltä juuresta taas uutta pientä lehteäkin ollut tulossa! Ikävästi onnistuin huitaisemaan samalla rikki sekä kauniin posliinikynttilälyhdyn että tuon koristelummelautasen... äh.


Ensimmäiset lumihiutaleetkin kävivät täällä jo kääntymässä, nyt sitten sitä odotellessa että musta pimeys ja loska-aika olisi mahdollisimman lyhyt.




Satokausi 2019: omenoilla välivuosi, päärynöitä ja rypäleitä tuli paljon, luumuja yksi (1) kpl, tomaatteja kohtalaisesti (viimeiset sisälle kypsymään tuodut menossa), kurkkuja vähän mutta isoja, koristemaisseja tuli melkein kymmenen tähkää eri värisiä, rucolaa hulluna.


 Jättikasvihuonekurkku ja jättirucolat.

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Sadonkorjuuta

Nyt Rondo-rypäle teki kaksinkertaisen sadon viime vuoteen verrattuna, poimin puolet eilen mehunkeittoon ja tässä on noin 3 kg. Tai ajattelin käyttää tämän glögipohjana joulun alla! Ohjeessa puhuttiin siirapista mutta vahvaa mehua tästä tulee; kiehautetaan rypäleistä nesteet pois pienen vesimäärän kanssa, kaadetaan siivilän kautta kattilaan, lisätään sokeria ja keitellään vielä 10-15 minuuttia.






Klaukkalan Martoilta ostettu "kreikansamettiruusu" ei pettänyt tänäkään kesänä, otin siemeniä talteen ja näin hienoja niistä tuli. Pitänee kokeilla avomaallekin ensi kesänä! Tomaattisato on pienempi ja myöhäisempi kuin viime vuonna, mutta lienee niistäkin jonkin säilykkeen vielä saa, ja tuoreeltaan syödään suurin osa. Erikoismaisseista on kypsymässä muutama tähkä, ja kasvihuonekurkkua on nyt saatu. Vesimeloneita oli useampi taimi ja ne kukkivatkin, mutta ei näytä olevan hedelmää kehkeytymässä.





Kokeilin oikein videon kuvaamistakin, tästäpä sellaiseen!

torstai 15. elokuuta 2019

Leikkokukkia

Tämä kesä ei oikein ole ollut hyvä leikkokukkakesä, täytyy yrittää tähänkin panostaa ensi vuonna. Ainakin ripottelin jo kaikki mahdolliset vanhat ja ylimääräiset siemenet mahdollisen kukkakedon aihioksi.

Nämä keväällä tilaamani Sweet Surrender -tiikerinliljat kyllä vihdoin palkitsivat pitkän kasvatuksen. Laitoin ne toukokuussa ruukkuun kasvihuoneeseen, ja melkein jo luovuin toivosta tuleeko niistä mitään. Pitkän ajan se vaati, mutta nyt ne ovat kyllä upeat. Täytyy huolella istuttaa ne kukinnan jälkeen, ja lannoittaa nyt että jaksaisivat ensi kesänäkin kukkia. Yhden varren raaskin ihan katkaista sisällekin.


Auetessaan kukat ovat hieman kellertäviä, mutta sitten muuttuvat valkoisiksi.



Pienen asetelmankin tein =)


Värililjat ovat jo kukkineet, valkoiset vielä hieman sinnittelevät. Kaksi puuliljaa kirsikan alla tuoksuvat huumaavilta, ja kanalan edessä olevat isot liljat ovat varsin näyttävät myös.



lauantai 27. heinäkuuta 2019

Kesähelteellä koneen ääressä

No nyt on varsinainen käristekupoli päällä, ei paljon puutarhatöitä pysty tekemään. Kuvailemaan kyllä, ja täällä koneen ääressä ilmalämpöpumpun lähellä on ihan mukava. Ja tästä on suora näköala sepelkyyhkyn pesälle, kyllä sieltä on nyt ainakin kolme poikaspäätä kurkistellut, tässä yksi kameran eteen osunut:



Löysin vihdoin sopivan paikan, jossa jaloangervot viihtyvät. Paksumultainen, puolivarjon penkki saunan edessä sopii näille selvästi:


Kasvihuoneessa kasvaa kaikki oikein hyvin, ensimmäiset tomaatit on jo maisteltu ja rucola on suorastaan villiintynyt. Ja viinirypäleitä tulee kyllä kymmeniä terttuja, mahtavaa!



Tästä näystä ilahduin eräällä iltakävelyllä, valkoisia maitohorsmia! Pakko oli tulla hakemaan muutama juurakko juurtumaan ruukkuun, en vaan tajunnut myöskään merkitä jollain langanpätkällä noita loppuja, voisi vielä hakea siemeniä talteen. Ehkä niistä vielä erottaisi, täytyy käydä katsomassa.


Toinen kukkalöytö tähän vielä, tämä tosin taulun muodossa! Minulla on olohuoneessa tuollainen kultapeili, eikä oikein mitään muuta kultaista, niin tämä söpö kukkataulu kehyksineen osui silmään kirpputorilta. Sopivat yhteen:


Ajelimme lomalla pienen reissun, ja pistäydyimme kotimatkalla Haikalan taimistolla Tampereen lähellä. Olen siellä ennenkin käynyt, oikein kiva paikka jossa perennat kaivetaan pellosta mukaan, eli ovat varmasti tuoretta tavaraa. Nyt mukaan tarttui valkoista kurjenkelloa, nukkapähkämöä kadonneiden tilalle, ja pieni pähkinäpensas josta toivottavasti saan pölyttäjän isolle pähkinäpuulleni.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Terveisiä viidakosta

Kyllä on vehreää, nautin!




Eilen saatiin 13 mm vettä, eli vehreys jatkuu. Vanhat hovijasmikkeet aloittivat
huumaavan kukintansa, ja kerrannainen kameliajasmike ihastuttaa hamosillaan.
Pionitkin kukkivat, Sarah Bernhardteista sade näkyy kun en laittanut ajoissa kunnon tukia



Tarhajuoru tykästyi uuteen penkkiinsä ja kiittää kukinnoilla. Vähän myöhemmin sen
viereen tulee syvempää sinistä kun törmäkatkero avaa kukkansa.

Saimme luontodokumentinkin aivan olohuoneen ikkunan eteen, kun sepelkyyhkypariskunta
rakensi risupesänsä pihakoivuun. Nyt haudotaan, toivon että onnistuvat - pihapiirissä
kun liikkuu paljon oravia, harakoita ja variksia.





tiistai 18. kesäkuuta 2019

Valkoista, sinistä, vaaleanpunaista...

Kyllä nyt kukkii! Alkukesä on hellinyt lämmöllä ja kosteudella, joten viidakkomaisissa olosuhteissa täällä ollaan nyt. Tässä muutama kuva reilun viikon takaa.

Lumipallopensaan siirsin, ja vielä se ei ole ihan toipunut. Mutta tekipä kahteen oksaan näin kauniit pallot!











Ja näistä iloitsin - vaaleanpunainen kielo on alkanut leviämään, jo kuusi kukkavartta.















Vaaleanpunaisesta vaaleansiniseen - tämä on niin kaunis.















Samoin kuin ruusuorapihlajani, aivan täynnä kukkia jo muutaman viikon. Ostin keväällä myös helmiorapihlajan, se toivottavasti kukkii ensi vuonna tätä hempeämmin.



sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Puita jo kukassa

Tämän viikon tuoksu on tuomen, ja muutenkin jotenkin hurmaava keväinen ja vehreä tuntu ilmassa - ihanaa!

Puutarhamme reunamilla onkin oikein isoja tuomia, joten tuoksua riittää. Tällä viikolla on muitakin kukkivia puita:

Viiden euron pilvikirsikka on täynnä kukkia, ja mahtavaa, Parikkalan tummaluumu selvästi hyötyi viime kesän helteistä, se kukkii kunnolla ensimmäistä kertaa! Ja mikä yllättävintä, alapihan jo kerran kuollut luumu, josta en löytänyt merkintöjä, on myös täynnä suloisia nuppuja.





Talon varjoisella sivulla kasvava varjoyrtti- ja kevätkaihonkukkamatto on saanut täydennystä ketunleivistä:


Parvitulppaanit nousevat aina, mutta eivät kyllä tykänneet kun yksi vuosi sitten kaivelin tupasta ja jaoin sitä. Mutta nyt niitä taas on kolmessa kohtaa, niin kauniit iltavalossa:

Tomaatin- ja maissintaimet ovat jo harjoitelleet kasvihuoneoloja, mutta vielä en ole uskaltanut istuttaa niitä. Tällaiset upeat begonia-amppelit sorruin kyllä ostamaan jo!




lauantai 27. huhtikuuta 2019

Värien maailma palaa

Viikko sitten oli vain sitä ruskeaa ja ruskeaa... nyt lämpöiset kelit tuovat kyllä värejä takaisin päivä päivältä.

Kiurunkannukset leviävät, ja saavat sen mieluusti tehdäkin. Ne häviävät näkyvistä kukintansa jälkeen.



Iloitsin tänään myös onnenpensaan muutamista keltaisista kukista - vihdoin enemmän kuin y k s i  kukka, vaikka vieläkin olisi tietysti parantamisen varaa runsaudessa...


Valkoiset jouluruusut ovat jo kukkineet, nyt on tummien ja tämän ihanan vaaleanpunaisen Double Ellenin vuoro - piti sen päätä vähän nostaa akileijan kuivuneella oksalla että sain ujon kuvaan!



Pähkinäpensas kukkii, toivottavasti saadaan myös pähkinöitä. Imikät viihtyvät sen juurella.




Kevättähtiä minulla on sinisten lisäksi näitä hurmaavia vaaleanpunaisia.
Lähellä avasi jo myös ensimmäinen tarhakylmänkukka nuppujaan.


Ihastuttavia pikku orvokkeja on ilmestynyt ruttojuuren juureen.



Kasvihuoneessa on talvehtinut viiniköynnöksen lisäksi amppelimansikka, ja rucola näyttää kasvattavan jo innolla uusia lehtiä. Samoin on herännyt henkiin pikku puu, jonka hankin syksyllä - enkä enää muista oliko se persikka, nektariini vai aprikoosi!