Puutarhuri Italiassa

Vietimme elo-syyskuun vaihteessa kuukauden Italiassa, Braccianossa. Meillä oli vuokrattuna vanha kivitalo Pisciarellin kylästä. Piha oli vehreä, sitä reunusti täysin pääasiassa karhunvatukoiden, viiniköynnösten ja kärhöjen peittämät verkkoaidat. 

Talon patiolla kasvoi valtava sypressi ja takapihalla oli isoja tammia, naapurin puolella oliivipuita ja toisella puolen keto. Tammien alla kasvoi myös jukkapalmuja, aina yhtä yllättävä näky!


Pari bougainvilleaa oli talomme ruukkuistutuksissa, mutta ne eivät olleet kukassa. Ajankohta oli sellainen, että kukkarunsautta ei voinut muutenkaan sanoa olevan, mutta naapurien pihoissa näkyi kyllä joitain jaloruusuja kukassa, ja ainakin yhdellä oli oikein aidallinen tomaatintaimia kasvatuksessa. Yllätyin hieman, että myös hortensioita käytettiin istutuksissa, tuntuisi että olisi liian kuumaa niille. Kurtturuusun tilalla tienvarsilla oli sitä karhunvatukkaa villinä, ja oleantereita. Lämpöä riitti, joka päivä asteet kipusivat reilusti yli 30 asteen. Syyskuun puolella tosin myös ukkoskuurot lisääntyivät.

Teimme päiväretken Tivolin viehättävään kaupunkiin, josta kukkulan päältä löytyy palatsi ja puutarha Villa d'Este. Sen juju ovat vesiaiheet, ja olivathan ne hienoja!




Toinen kohde jossa kävin ja joka oli enemmän puistometsä, patsaspuisto Parco dei Mostri. Jonkin puutarhapatsaan olisin voinut sieltä mielellään rahdata Suomeen!



Meillä oli koirat mukana, ja teimme aamuisin retkiä mm. luonnonsuojelualueille. Luonnonkukista mieleenpainuvin oli tämä villi syklaamialue, niin olivat kuin sinivuokot meillä! Merenrannalla näimme myös merinarsisseja.


Bracciano-järven ympärillä oli kolme kaunista kylää, tässä vielä kuva Anguillara Sabaziasta, vanha kaupunki oli kaunis ja vehreäkin, granaattiomenapuita, magnolioita ja vaikka mitä kaunista.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Likööriä viinirypäleistä

Ilon aiheita ja Elvi on tolkun ihminen

Helteinen toukokuu