Variegatat

Variegatat

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Siirtojuoksuttelua eli kasveille paremmat paikat

Avointen puutarhojen päivään valmistautuessa huomasin monta juttua, jotka odottivat puuttumista. Tällä viikolla sainkin vähän jo aikaan; alapihan "niittykolmio" muhkuralepän ympärillä sai luovuttaa neliön verran pinta-alaansa, tein reunan punalatvan, mooseksenpalavanpensaan ja asterin viereen lisää perennapenkkiä. Voi että miten ärsytti mullan hakeminen; minulla on hyvänkokoinen multakasa joka jäi pressulla peittämättä, ja se oli tietenkin kasvanut täyteen rikkoja päältään. Alkukesästä "kitkin" kasan ja laitoin pressun, ja nyt sitten on riesana muurahaiset, joiden mielestä tein heille oikein hyvän pesän...

Tarvitsin uutta tilaa pelastaakseni muiden jalkoihin jääneitä: pioni Sarah Bernhardtin vieressä on kasvanut vuosikaudet ihana syys- tai törmäkatkero ja tarhajuorua, jotka olivat nyt jo tukahtumassa. Ja yläpihan kuivasta turveharkkopenkistä piti ottaa pois kituva, luultavasti valkoinen verikurjenpolvi sekä jouluruusu. Samalla huomasin, että kollinkäpälästä ei näkynyt enää jälkeäkään, harmi!

Sitten tein löytöretken pähkinäpuun alle, josta vielä löytyi kuin onnenkaupalla mahonia, joka pääsi nyt paremmalle paikalle polun viereen. Sen olen hankkinyt vuonna 2002 Backaksen puutarhalta, jota ei enää ole olemassa.

Samainen pähkinäpuu varjostaa ikivanhaa raparperia, joka on myös alkanut taantumaan. Muistin nähneeni siementaimia, ja ne pääsivät nyt lipstikan viereen pellolle. Ja tallin takaa siirsin pari pientä karviaista marjapensasalueelle, kaikki pihan alkuperäiset karviaiset ovat kasvaneet hassuissa paikoissa.

Varttuneille varjoliljan siementaimille pitäisi myös keksiä parempia paikkoja, ja ruusujen juurivesoja voisi myös levittää. Kukkineet vuorikaunokit ja villit lupiinit pitää niittää. Ja sorruin pieneen tilaukseenkin, täytettä kasvihuoneeseen ja sen viereen.... viikon päästä alkaakin toinen kesälomapätkä!

2 kommenttia:

  1. Tutulle kuulostaa "perennakaruselli". Keväällä siirsin sulkavaleangervon, jotta saan tilaa rantakukille, jotka olivat liian isoja silloiseen kasvupaikkaansa. Syksymmällä pitää siirtää pikkusydäntä, jotta saan siirrettyä niiden paikalle keijunkukkaa ja toisesta penkistä pitää siirtää kurjenpolvea pari metriä, jotta se pääsee siihen mihin se oli alunperinkin tarkoitus laittaa, mutta jossa oli silloin jotain muuta väliaikaisesti kasvamassa. Ei tämä kasvien siirtely varmaan lopu koskaan, mutta onpahan jotain tekemistä :D

    VastaaPoista
  2. Juu ei lopu =D Juuri myös huomasin ihanan valkoisen varsankellon kukkivan polun vieressä lupiinin tukahduttamana, se siirtyy myös kunhan on kukkinut loppuun.

    VastaaPoista